Parempi ihminen

Jos lapsettomuudesta pitää jotain hyvää sanoa, niin väitän kyllä sen tehneen minusta paremman ihmisen. Elämäni on loppujen lopuksi ollut aina aika helppoa, olen saanut lähes kaiken mitä olen halunnut. Muistutus omasta kuolevaisuudesta on silloin tällöin ihan terveellinen juttu. Lisäksi raskaiden asioiden läpikäyminen on tehnyt minusta empaattisemman. Väittäisin jopa, että se on tehnyt minusta paremman työssäni ja antanut valmiuksia apua tarvitsevien ihmisten kohtaamiseen. Pienen ylämäen jälkeen eivät myöhemmin tulevat nyppylät tunnu enää niin ylitsepääsemättömiltä. Lapsettomuuteni on kuitenkin kestänyt vasta suhteellisen lyhyen aikaa. Jos tilanne jatkuu vielä pitkään, kaikki positiiviset vaikutukset saattavat kyllä haihtua olemattomiin. Nurkan takana väijyvät jo sellaiset peikot kuin katkeruus, kateus ja eristäytyminen.

Olen jo huomannut, että lastenrattaita työntävät äidit ärsyttävät minua kovin paljon. Valtavien maantiejyrien kanssa keskellä pyörätietä etenevät äidit tuntuvat huutavan koko olemuksellaan. "Väistäkää tarpeettomat kulkijat, täältä tulee Äiti ja Lapsi!" Myös odottavat äidit, jotka tunkevat itsensä piukkoihin, vatsaa korostaviin trikoopaitoihin ja kulkevat ympäriinsä hykerrellen "ohhoh, hupsista, kappas vain onpas se maha kasvanut, tuosta vain, ja muuten eilenhän käytiinkin ultrassa ja masuasukki näyttikin sieltä meille peukkua" ovat alkaneet hieman aiheuttaa leukapielten kiristymistä. Ei raskaana olemista toki mitenkään piilotella tarvitse ja toki siitä saa iloita, mutta liki tuntemattomien hyvänpäiväntuttujen raskausuutiset eivät kyllä hirveästi kiinnosta. Perheen ja ystävien raskauksista ja lapsista kyllä iloitsen, ja toimin mielelläni lastenvahtina.

Jos olisin tullut raskaaksi heti ensi yrittämällä, minusta olisi saattanut tulla juuri tuollainen Äiti ja Raskaana Oleva Nainen. Nyt ehkä pitäisin raskauteni hieman pienemmän piirin tiedossa mahdollisimman pitkään. Toivon myös, että pystyisin säilyttämään oman identiteettini naisena, vaimona, ystävänä ja työntekijänä vaikka lapsen vielä joskus saisinkin. Hyvän äidin ei tarvitse olla joka tilanteessa ennen kaikkea äiti, vaan äitiys voi olla vain yksi iso osa elämää.  Toivon myös, että en ole vanhempana ylisuojeleva ja liiaksi hössöttävä. Kun lasta tehdään pitkään ja hartaasti ja koko ajan pahinta peläten, on olemassa riski siihen, että tekeminen ja suorittaminen jatkuu vielä lapsen kasvatuksessakin.

On muuten hassu juttu miten tiukassa toivo elää. Tämä prosessi on ainakin paljastanut, että olen aivan toivoton optimisti. Tällä kierrolla siis tein ovulaatiotestejä, joiden perusteella ovulaatiota ei tapahtunut. Myös makuuhuoneen puolella kuukausi on ollut aika hiljainen. Järjellä ajateltuna siis todennäköisyys raskaana olemiselle on lähellä nollaa. Kuitenkin olen jälleen kerran tunnetasolla täysin vakuuttunut  siitä, että nyt olen raskaana. Ihan samoin kuin joka ikinen kuukausi tämän yrittämisen ajan. Pessimistinä pettymys ei ehkä olisi niin kova.